Joulupyhät lusittu ja samoin kohta "välipäivätkin". Viikonloppuna sitten vuosi vaihtuu ja on vähän omituinen olo. Niin nopeesti vuosi on taas mennyt!
Tässä on nyt ollut vähän kaikennäköstä, niin ei oo oikein kerenny kirjotella kuulumisia. Mutta hengissä ollaan ja nyt ajattelinkin sitten raportoida viimepäivien meiningeistä.

Mae Haadin sivussa

Taustalla Sairee
Maanantaina oli vielä vähän harmaa keli, joten pistettiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin kävelemään Mae Haadiin (ranta Taolla, jonne kaikki paatit saapuu). Tais siinä jossain vaiheessa vähän vettäkin ripotella. Oli kuitenkin ihan kivaa lähteä muutaman päivän sluibailun jälkeen liikenteeseen ja vähän hikoilla viimeisiä kuonia ulos. Kylmähän täällä ei siis ole ollut, vaikka on ollut harmaata ja sateista säätä.
Tiistaina alkoi säät parantua ja siitä lähtien ollaankin pyöritty rannalla enemmän tai vähemmän. Eilen vuokrattiin mopo ja lähdettiin ajelemaan ympäriinsä, käytiin Chalok Ban Kaossa kyselemässä lippuja vkloppuna järjestettävään Koh Tao Experience-festivaaleille. Sinne sai kuitenkin vain niitä 3 vai 4 päivän lippuja, jotka maksaa 2000b, eikä mitään halvempia päivälippuja ole tarjolla joten festarit jää meidän tai mun osalta nyt sitten väliin. Ei huvita maksaa 50 euroa siitä, että käyn sitten vain ehkä yhtenä tai kahtena iltana siellä danssaamassa. :( Vähän harmittaa, kun siellä on kuitenkin semmosta musaa, jota ite tykkään lähteä tanssimaan. Vähän ruvennu noiden rantabaarien musiikkitarjonta kyllästyttämään, tai no, suoraan sanottuna v-tuttamaan. Nyt olis ollut vähän vaihtelua tiedossa, mutta koska mitään päivälippuja ei saa, niin en sitten mene. 2000b ei kaada budjettia, mutta se on kuitenkin monen päivän ruoka- ja juomabudjetti + kun lasketaan siihen päälle vielä siellä festareilla juopottelut ja syömisen niin.. Kalliiksi tulis!
Nojoo, en jaksa vaivata itseäni enempää sillä aiheella, vaikka tietysti vähän harmittaa etten nyt pääse. Maken sukelluskoululla on kuitenkin jotkut kekkerit uutenavuotena, joten mennään sinne sitten varmaan pyörimään. Ihan kiva vähän päästä tutustumaan niihin sukellusihmisiin kenen kanssa Make kaikki päivät pyörii. Oonhan mä käyny melkein päivittäin siellä koululla pyörimässä mutta en sen kummemmin oo vielä ihmisiin tutustunut.
Eilen illalla oltiin sitten siellä Raappanan keikalla, josta onkin oma postauksensa tätä ennen. Eli ei siitä sen enempää :)
Käytiin eilen myös ihastelemassa yhellä näköalapaikalla:

Voimanainen

Taustalla Koh Nangyuan
Eilen poltin naamani, mutta hyvä vaan, kun ei siihen meinaa väri tarttua yhtään. Oon nyt lopettanut sen aurinkorasvaamisen kokonaan, kun se jää muuten ihan valkoiseksi (punaista nenää lukuunottamatta). Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että vähän jotain päivettymistä on tapahtunut (vaikka eihän se tietysti kuvissa ikinä näy..!) joten ehkä tää pikkuhiljaa tästä. Oon kyllä ollut aika varovainen auringon kanssa ja laittanut suojaa, koska en haluu kärventyä pahasti. Mun ruskettumista myös vähän hidastaa se, että en oo oikeen semmosta kärventäjä-tyyppiä.. Vaan mieluummin nukun tai luen kirjaa riippumatossa varjossa ja hikoilen ehkä 5 min kerralla auringossa, jonka jälkeen käyn pulahtamassa. Mutta joo, on mulla jo ihan selkeet rajat jääny bikineistä. Mutta mitään pavunruskeeta musta ei varmaan koskaan tuu pelkästään aurinkoa ottamalla, siihen pitää ottaa sitten jo itseruskettavat apuun..
Tässä on ollut nyt viimepäivinä myös vähän vastoinkäymisiä ja mm. aika pahanlaatuinen ötökkäongelma. Mä oon alusta asti jo vähän epäillyt, että täällä kämpässä saattais olla termiittejä.. Noo, tossa yks päivä rupes oikeesti ärsyttämään noi nurkkiin ja kynnyksille kertyvät hiekkakasat. Siivooja sitten kävi siivoamassa ne pois ja myrkyttikin, mutta myrkytyksen jälkeen huomasin että yhestä kohtaa missä semmonen kasa oli ollut, rupes sikiämään jotain valkosia toukkia.. Ja kans jotain siivekkäitä otuksia. Nopealla googletuksella päättelin niiden selkeästi olevan termiittejä. Tapoin ne kaikki paskiaiset ja laitoin vielä myrkkyä perään. Siitä huolimatta vähän huolestuttaa, että mitä kaikkea täällä pesii. Nyt ne käy täällä ahkeraan myrkyttämässä ja siivoamassa niitä ihme hiekka/multakasoja ja -vanoja pois, mutta vähän inhottaa koko homma. Pitää vaan itekkin laitella aina rohkeasti myrkkyä että kaikki ylimääräiset kuolee pois.
Tulihan tänne yks päivä viime viikolla hirvee karvanen hämähäkkikin sisään. Ja se oli vielä tosi iso. Rupesin tietty kiljumaan ja heiluttamaan käsiä sen sijaan, että olisin tehnyt asialle jotain.. No, Markuskaan ei ollut kotona, joten piti sitten pyytää paikan omistaja ja siivoojat apuun, kun en sitä ite saanut pihalle. Se hämähäkki pakeni tonne jonnekkin jääkaapin alle ja "talonmies" sitten nosti jääkaappia kun muijat laitto myrkkyä sinne alle. Koko kämppä oli ihan myrkyssä ja jäin pihalle evakkoon. Ehkä 10 minuuttia myöhemmin ja kissan tykö turvassa oltuani uskalsin raottaa ovea ja kurkata sisälle, että näkyykö hämistä. Se oli pökertyneenä tossa "eteisen" lattialla ja sain sen luudalla hätistelyä ulos. Huh! No, läksin sitten sisälle hakemaan kameraa, koska olisin halunnut todisteita sen hirvityksen olemassaolosta. Kun pääsin takaisin pihalle, aiemmin rapsuttelemani kissa rouskutteli hämähäkkiä parhaillaan parempiin suihinsa. Ja siihen päättyi karmean hämähäkin elämä!
Noniin, mutta sitten seuraavaan aiheeseen jälleen, nimittäin pyykinpesuun. Ollaan viety pyykkejä tohon naapuriin ja sieltä on tullut ihan hyvää jälkeä. Hintakaan ei päätä huimaa, kun se on 40b/kg. Nyt viimeaikoina tummiin vaatteisiin on vaan alkanut vähän ilmestyä kummallisia läikkiä, semmosia, että väriä on kulunut pois.. No, ajattelin ettei se nyt pahemmaksi voi enää mennä, kunnes kävin pari päivää sitten hakemassa pyykkejä pois ja niiden seasta paljastui tämä:

Niin, siis tosiaan, ennen pesua kyseisen rätin väri oli oliivinvihreä. Se on se sama, mikä mulla oli päällä siinä kuvassa mikä on joulupostauksessa. Ja nyt se on joku ihme oranssin ripulin värinen. Samoin kaikki mun mustat alushousut ja topit on nyt rusehtavia, oranssinruskeita, olis ees semmosia "maanläheisen" ruskeita mutta ei, ihan kamalan ruskean värisiä kaikki. Ja sama Markuksen vastaavissa. Että ihan kiva! Yritin sitten selittää, että mekko oli kylläkin vihreä ennen kuin sen pesuun toin, että ens kerralla varmaan kannattaa jättää se valkaisuaine käyttämättä kun pesette tummia.. Vähän kyllä rupes harmittamaan, koska toi oli kuitenkin mun uusi lempparimekko. :( No, ei auta itku markkinoilla, pitää lähteä mekkokaupoille..
No, ei anneta ötököiden ja värjääntyneiden vaatteiden häiritä menoa..
Eilisen keikan jäljiltä päästiin hyvin liikenteeseen jo ennen puoltapäivää ja ajeltiin mopolla Chalokiin. Käytiin siellä aamupalalla ja etsimässä jotain mestaa, mistä voitaisiin lähteä snorklaamaan!
Käytiin sitten lopulta katsomassa useampi mesta, mutta kaikki olivat vähän huonoja tavoitettavia mopolla. Pitäisi olla se mönkijä. Niitä kinttupolkuja pääsee kyllä alas aina tollasella perus-skootterilla, mutta ylös tuleminen onkin sitten eri asia.. Ei sitten lähetty yrittämään mitään, mikä olis saattanu mennä työntämiseksi.

Lopulta palattiin Chalokiin ja mentiin sen viereiselle pienemmälle Freedom Beachille josta lähdettiin uimaan. Näkyvyys oli ihan hyvä, siihen verrattuna mitä se oli Chalokin rannassa. Ei viittitty sieltä lähteä uimaan pitkälle, koska Freedom Beachilta oli huomattavasti lyhyempi matka korallien luokse.

Kaloja ruokailemassa

Tuolla on noi korallit vähän semmosia ruskeita ja "kulahtaneen" näköisiä, joten kalojen väritys (kuvissa näkyviä laskematta) on myös aika ankeaa. Mutta näkyi siellä jotain värikkäitäkin yksilöitä silloin tällöin. Nähtiin mm. pieni grouper fish (?), se on semmonen möllykkä, isoimmat semmoset on jotain parimetrisiä. Tää meiän näkemä yksilö oli kuitenkin ehkä joku 40cm jos sitäkään pitkä :)
Pistin myös merkille, että korallien seassa näkyi aika paljon roskaa. Muovipusseja, tyhjiä muovipulloja, sipsipusseja..?! Meillä ei ollut mitään juttua mukana, johon niitä roskia olis voinu kerätä, enkä viitti lähteä tunkemaan käsiä sinne korallien koloihin (joku vielä puree tai pistää siellä) niin jäi nyt roskat pohjaan. Osallistuisin kyllä mielelläni jonkinlaisiin rantojen ja matalien vesien siivoustalkoisiin, jos sattuisin semmoisista kuulemaan. Vähän surullista, että roskaa on nykyään joka paikassa. Taolla ei onneksi mitenkään ihan tuhottomasti ja ihmiset yleensä kyllä laittaa roskat sinne minne kuuluukin. Ja kyllähän tuolta mereltä tulee aaltojen mukana kaikkea paskaa rantojen koralleille, vaikka siellä rannalla ei kukaan roskaiskaan. Mutta vähän harmittaa koko merien saastuminen ja roskat yleensä. :(
Mutta oli kuitenkin kiva käydä snorklaamassa pitkästä aikaa. On ollut niin levottomia noi vedet viimeaikoina, ettei aina oo oikein viittiny lähteä uimaankaan kun on ollu niin isoja aaltoja. Nyt oli onneks ihan vaan pieniä aaltoja ja suhteellisen tyyntäkin niin pysty hyvin snorklailemaan! Mä varmaan joku kerta kun noi ilmat tuolla merellä vähän paranee niin lähen Maken mukaan sinne sukeltamaan, tai siis, että jos ne menee tohon Nangyuanin edustalle tms. niin voin siellä mennä sitten snorklaamaan sillä välin kun muut sukeltaa.
Kohta pitäis ruveta tekemään lähtöä syömään parin suomalaisen tytön kanssa, keihin ollaan täällä tutustuttu. Toinen on täällä itseasiassa pidempään töissä ja varmaan sen kanssa tullaan pyörimäänkin enemmän.
Mutta tämmöstä nyt. Mulla on hirvee kasa videoita editoitavana joten eiköhän niitä ala pikkuhiljaa tänne blogiin taas tippumaan, jahka kerkeän vain ryhtyä hommiin. Palaillaan astialle taas pian :)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti